Etusivu   |   Yhteystiedot

Iltapäivätoiminta kouluilla lukuvuonna 2010-2011

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien erityisopetuksen oppilaille. Etusijalla kerhopaikkojen haussa ovat 1. vuosiluokan oppilaat.

Hakeminen

Iltapäivätoimintaan hakuaika on keväällä 11.4.-11.5. Kerhopaikkaa haetaan sen jälkeen, kun lapsi on saanut oppilaaksiottopäätöksen kuitenkin viimeistään ti 11.5. 2010. Oppilaaksiottopäätöksen mukana 1. –luokkalaisen kotiin saapuu esite alueen kerhotarjonnasta ja hakemus. Sama esite ja hakemus jaetaan myös tulevien 2. vuosiluokan oppilaille. Hakemus toimitetaan suoraan sille toiminnan järjestäjälle, jonka kerhoon haetaan. Vantaan sivistysvirastossa tehdään päätökset toimintaan otettavista lapsista toiminnan järjestäjien esitysten perusteella. Tarkemmat valintakriteerit löytyvät esitteestä. Päätös iltapäivätoiminnan paikasta lähetetään oppilaan kotiin viikolla 25.
Hakemuslomakkeen voi tulostaa myös Vantaan kaupungin etusivun kautta (valitset vas. laidasta: verkkoasiointi ja sieltä valitse edelleen vas. laidasta opetus ja kasvatus, tältä sivulta kohdasta perusopetuksen lomakkeet löytyy hakemus koululaisten iltapäivätoimintaan). Lomaketta ei voi lähettää sähköisesti, vaan se pitää allekirjoittaa henkilökohtaisesti.

Lisätietoja:
Vantaan sanataidekoulu: Tuottaja, ip-koordinaattori: Satu Salmi puh. 050 328 4332
Hakemukset osoitteella: Vantaan sanataidekoulu, Iltapäivätoiminta, Satu Salmi, Ratatie 2, 01300 Vantaa


Iltapäivätoiminta

Vantaan sanataidekoulu antaa sovellettua sanataiteen opetusta koululaisten iltapäiväkerhoissa Tikkurilassa Jokiniemen koululla, Askistossa Askiston koululla, Hämeenkylässä Tuomelan koululla, Martinlaaksossa Laajavuoren koululla, Uomarinteen koulun oppilaille Taidetalo Toteemissa ja Havukoskella Tarhapuiston koululla. Iltapäiväkerhotoimintaa järjestetään viitenä päivänä viikossa 5 h/päivä klo 12-17 kaikkina koulupäivinä (ei ko. koulun loma-aikana). Lukuvuonna 2010-2011 kuukausimaksu on 5h/pvä 100e ja 4h/pvä 80e.
Iltapäiväkerhomme tarjoavat lapsille turvallisen iltapäivän luotettavan ohjaajan seurassa. Iltapäiväkerhossa saa välipalan, tehdään läksyjä, ulkoillaan, leikitään ja harrastetaan. Sanataideopetus tarkoittaa hyvin monipuolista taideopetusta, jossa lapset saavat ilmaista itseään tarinoin ja loruin, heille luetaan ja heidän kanssaan keskustellaan luetusta. He voivat askarrella, maalata joko kirjojen innoittamana tai tehdä syntyneistä kuvista ja esineistä tarinoita. He voivat tehdä teatteria, saada musiikista inspiraatiota.
Toiminta on pääosin ohjattua, mutta myös vapaalle leikille on runsaasti tilaa. Samoin liikunta ja pelit ovat sekä ohjattuja että vapaita.
Vantaan sanataidekoulun iltapäiväkerhoilla on oma opetusuunnitelmansa, jota ohjaajat noudattavat vastaavan sanataideohjaajan ja iltapäiväkoordinaattorin johdolla.

Opetuslautakunnan tekemän päätöksen mukaan Vantaan iltapäivätoimintaan otettavien lasten valintakriteerit ovat seuraavat:

  • Huoltajien kokopäiväinen työssä käyminen tai opiskelu
  • Jos kerhoon määräajassa saapuneita hakemuksia on enemmän kuin tarjottavia paikkoja, täytetään paikat ensin hakijoista, joiden huoltaja on kokopäiväisessä työssä tai opiskelee. Jos edellä mainittuja hakijoita on enemmän kuin paikkoja, paikat arvotaan näiden hakijoiden kesken.
  • Mikäli paikkoja kerhossa jää jäljelle kriteerit täyttävien hakijoiden valinnan jälkeen, suoritetaan arvonta niiden hakijoiden kesken, jotka eivät täyttäneet edellä mainittuja kriteereitä.
  • Mikäli kerhoon ei ole kriteerit täyttäneitä hakijoita, suoritetaan arvonta kaikkien hakijoiden kesken.

ILTAPÄIVÄTOIMINTAA LUKUVUONNA 2010-2011:


Askistossa Askiston koululla
SANATAIDEPAINOTTEINEN ILTAPÄIVÄKERHO
1. -2. –luokkalaisille
Iltapäiväkerho toimii arkipäivisin (lukukauden aikana koulupäivisin) klo 12-17.
Tarjolla on perinteisen iltapäiväkerhotoiminnan lisäksi hyvin poikki- ja monitaiteista sanataidettta.
Oppilaille tarjotaan välipala.
Puh. 045 126 6085 (18.8. alkaen klo 12-17, käytä mieluiten tekstiviestiä)

Havukoskella Tarhapuiston koululla
SANATAIDEPAINOTTEINEN ILTAPÄIVÄKERHO
1. -2. –luokkalaisille
Iltapäiväkerho toimii arkipäivisin (lukukauden aikana koulupäivisin) klo 12-17.
Tarjolla on perinteisen iltapäiväkerhotoiminnan lisäksi hyvin poikki- ja monitaiteista sanataidettta.
Oppilaille tarjotaan välipala.
Puh. 045 126 6081 (18.8. alkaen klo 12-17, käytä mieluiten tekstiviestiä)

Hämeenkylässä Tuomelan koululla
SANATAIDEPAINOTTEINEN ILTAPÄIVÄKERHO

1.-2. -luokkalaisille
Iltapäiväkerho toimii arkipäivisin (lukukauden aikana koulupäivisin) klo 12-17.
Tarjolla on perinteisen iltapäiväkerhotoiminnan lisäksi hyvin poikki- ja monitaiteista sanataidettta.
Oppilaille tarjotaan välipala.
Puh. 045 126 6084 (18.8. alkaen klo 12-17, käytä mieluiten tekstiviestiä)

Martinlaaksossa Laajavuoren koululla
SANATAIDEPAINOTTEINEN ILTAPÄIVÄKERHO
1.-2. -luokkalaisille
Iltapäiväkerho toimii arkipäivisin (lukukauden aikana koulupäivinä) klo 12-17.
Tarjolla on perinteisen iltapäiväkerhotoiminnan lisäksi hyvin poikki- ja monitaiteista sanataidettta.
Oppilaille tarjotaan välipala.
Puh. 045 126 6083 (18.8. alkaen klo 12-17, käytä mieluitan tekstiviestiä)

Myyrmäessä lasten taidetalo Toteemissa
SANATAIDEPAINOTTEINEN ILTAPÄIVÄKERHO
1. – 2. –luokkalaisille
Iltapäiväkerho toimii arkipäivisin (lukukauden aikana koulupäivisin) klo 12-17.
Tarjolla on perinteisen iltapäiväkerhotoiminnan lisäksi hyvin poikki- ja monitaiteista sanataidetta.
Oppilaille tarjotaan välipala.
Puh. 045 126 6082 (18.8. alkaen klo 12-17, käytä mieluiten tekstiviestiä)

Tikkurilassa Jokiniemen koululla
SANATAIDEPAINOTTEINEN ILTAPÄIVÄKERHO

1. -2. –luokkalaisille
Iltapäiväkerho toimii arkipäivisin (lukukauden aikana koulupäivisin) klo 12-17.
Tarjolla on perinteisen iltapäiväkerhotoiminnan lisäksi hyvin poikki- ja monitaiteista sanataidettta.
Oppilaille tarjotaan välipala.
Puh. 045 114 6678 (18.8. alkaen klo 12-17, käytä mieluiten tekstiviestiä)