Aikuiset
Lue aikuisten tekstejä
Sanis maistuu mansikoilta,
tuoksuu raikkailta tuulilta.
Kuulostaa vapauden laululta,
tuntuu luissa ja ytimissä asti.
Näyttäytyy sanojen soinnuissa.
Olemme vapautuneet pahan noidan pauloista.
Irtautuneet päämme sisäisistä soraäänistä, jotka väittivät ettemme osaisi.
Olemme tulleet itsellemme tutuiksi, alkaneet viihtyä ajatustemme seurassa.
Arvostamaan niitä kuin kultajyviä ja jakamaan ne ystävien kesken.
Olemme antaneet myös itsemme kasvaa, omaa mittaamme suuremmiksi.
Astelleet elämämme estradille ja tuoneet minuutemme esille.
Saniksessa syntyy ystävyys, yhteisen harrastuksen ympärille. Haaste heitetään ja otetaan vastaan ja ryhmän tuella onnistutaan. Iällä ei ole väliä, vain halulla tehdä tekstiä. Emme etsi mestareita, vaan oman elämänsä sankareita.
Harrastajakirjoittaja Milla Enroth
Yleistä
Vantaan sanataidekoulussa toimii aikuisten ryhmiä, joihin ovat tervetulleita kaikki 18-vuotiaista eteenpäin. Ikähaitari on laaja, nuorista eläkeikäisiin. Yhteinen harrastus tekee kirjoittajista iättömiä eikä sukupolvien välisiä kuiluja ole.
Opetus on vuodesta toiseen etenevää tai kirjoittamista voi harrastaa lyhyemmänkin ajan. Se sisältää kirjoittamisen teoriaa, monipuolisia käytännön harjoituksia sekä henkilökohtaista- että ryhmäpalautetta.
Ryhmät kokoontuvat pääosin joka toinen viikko iltaisin. Joka toinen viikko on oman kirjoittamisen viikko.
Ryhmässä saa olla oma itsensä ja jakaa ajatuksia toisten kanssa. Ryhmä rohkaisee, ja ohjaaja antaa neuvoja tekstien muokkaukseen. Aikuisten ryhmissä kaikki antavat palautetta toistensa teksteistä.
Sanataidekoulu haluaa antaa harrastajakirjoittajien töille niille kuuluvan arvon ja tarjota niille julkaisukanavia. Kaikki posliinimaalaritkaan eivät haaveile ammattilaisuudesta. Luovaa kirjoittamista voi myös harrastaa puhtaasti harrastamisen vuoksi, omaksi ilokseen.
Sanataidekoulun kirjoittajaryhmässä sinä löydät kirjoittajaminäsi. Sanataidekoulu rohkaisee ja vapauttaa ilmaisemaan itseään kirjallisesti. Sinun ei siis tarvitse olla mestarikirjoittaja tai olla julkaisemassa kirjaa. Tavoitteet ovat jokaisen henkilökohtaisia.
Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa, ryhmästä saa uutta potkua jaksaa ja kehittyä kirjoittajana. Tule rohkeasti mukaan Sanikseen! Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi!
Aloitteleva vai konkarikirjoittaja?
Sinun ei tarvitse olla Eino Leino tullaksesi sanataidekouluun. Sanataidekoulussa pääpaino on harrastusmaisella kirjoittamisella. Se tarkoittaa, että kirjoittajilla korkein rima nousee ammattilaistasolle, mutta ennen sitäkin erinomaiset tekstit saavat oman julkaisukanavan ryhmässä ja koulun omissa antologioissa. Vaihtelevat, kirjoittamisen gurujen suunnittelemat, tehtävät auttavat helposti alkuun. Jokainen kirjoittaja saa kokeiltavakseen erilaisia työkaluja, joilla oma kirjoittajaääni alkaa kuulua. On hyvä kokeilla tiivistä runoa ja novellia, mutta myös laveampaa proosaa. Kaikenlainen kirjoittaminen on hyväksi.
Yksin harrastus voi hiipua, mutta ryhmässä kirjoittaja saa vertaistukea ja voi jakaa saman harrastuksen. Kirjoittaja saa palautetta ja kannustusta ohjaajalta sekä ryhmäläisiltä ja taidot kohenevat.
Oletpa aloittelija tai pitempään kirjoittamista harrastanut, ainut mitä tarvitset, on avoin mieli ja kirjoittamisen ilo!
Vantaan sanataidekoulussa pitempään kirjoittaneet voivat toteuttaa unelmansa kokonaisesta runoteoksesta, novellikokoelmasta tai alkaa suunnitella kokonaista romaania. Myös Poetry slamin tapaiset runoillat motivoivat kirjoittamaan.
|